Sivusto
Treenipäiväkirjat
 
  TNT:n tarina
 
TNT:n tarina
“TNT, I’M A POWER LOAD”
Tarinaa voimanostoseura Team Nordic Thunderista

Janakkalassa perustettu voimanostoseura Team Nordic Thunder (TNT) tuo mieleen australialaisen AC/DC heavybändin kappaleen TNT. Puhdasta sattumaa, sillä ensin perustettiin seura ja vasta sitten kuultiin biisi. Mutta mikä voisikaan paremmin kuvata voimanostajia ja penkkipunnertajia raudan kimpussa kuin voimalla räjähtävä dynamiitti. Urheiluseura TNT on kuitenkin paljon muutakin.

TNT on osuva nimi. Olipa kysymyksessä jalkakyykky, penkkipunnerrus tai maastanosto, on nostajan saatava itsestään kaikki voimat irti sekunnin murto-osassa. AC/DC laulaa vertauskuvaanollisesti tunnelmasta, joka nostajan astuessa kilpailulavalle nousee pintaan:”I’m TNT - I’m dynamite! TNT - And I’ll win the fight!, TNT - I’m a powerload, TNT – Just watch me explooooode!” Adrenaalia nostava biisi ei kuitenkaan kerro kaikkea mikä voimanostossa on oleellista, ja jota voimanostoseura TNT toiminnallaan edistää.

Voimanostoon ja penkkipunnerrukseen erikoistunut tiimi

Voimanostoseura TNT perustettiin Janakkalassa 21. huhtikuuta 2003. Seuran perustajajäseniä olivat Melina Hernesaho, Mervi Sirkiä, Tapani Orha ja Jarmo Sohlman. Yhdistysrekisteriin seura hyväksyttiin 4. syyskuuta.2003. Kilpailutoiminta pääsi alkamaan heti 1.1.2004, kun seurasiirrot astuivat voimaan.

Miten ajatus uuden urheiluseuran syntymisestä sai alkunsa? Kysymys ei ollut tässä sattumasta vaan ”ajatusta kehiteltiin vuoden verran.” Seuran perustajajäsen Jarmo Sohlman valottaa seuran perustamisen taustoja ja kertoo syistä: ”Halusimme perustaa voimanostoon erikoistuneen urheiluseuran”. Tarkoituksena oli koota yhteen samanhenkisiä nostajia, jotka halusivat kehittää sekä voimanostoa ja penkkipunnerrusta lajeina että itseään nostajina.

Seuran nimi ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Perustajajäsent halusivat nimen, joka olisi iskevä. Ennen kaikkea kaikki halusivat, että nimessä näkyisi jollakin tapaa tiimi. Samanhenkiset nostajat eivät olleet sitoutuneet tiettyyn kuntaan, kaupunkiin tai alueelle. Se loi tarpeen, että nimi ei saanut viitata tiettyyn paikkaan. Lisäksi perustajajäsent halusivat englanninkielisen nimen, koska tavoitteena oli kilpailla myös kansainvälisillä lavoilla. Nimiehdotuksia oli matkan varrella useita. Sami Nieminen muistaa, että Peter Lindholm keksi nimiehdotuksen: "Mites ois TNT?" Sitä sitten mutusteltiin jonkin aikaa ja hyvälle se tuntui. Team Nordic Thunder (TNT) oli lopulta nimi, joka porukalle kelpasi ja täytti kaikki nimelle asetetut kriteerit.

Arvot sloganissa

TNT:n motto on muotoutumassa. Seuran internet-sivuille on hahmoteltu lausetta ”Voimanostoa sydämellä, taidolla, tahdolla ja voimalla”. Sitä voidaan pitää seuran sloganina. Se kuvaa samalla myös arvoja, joista Team Nordic Thunder haluaa pitää kiinni.

Sydämellä kuvaa rakkautta lajiin. Intohimoinen syke kuvaa aitoa suhtautumista voimanostamiseen. Seurassa vallitsee avoin ilmapiiri ja reilu yhteishenki, josta jäsenet voivat olla ylpeitä. Taidolla viestitään nöyrää ajatusta, että voimanosto ei ole pelkästään raaka voiman mittari. Lajissa ei pärjätä pelkästään hurjalla treenamisella tai pelkällä voimalla. Hyvien tulosten saaminen vaatii yllättävän paljon oikeanlaista tekniikkaa. Tahdolla taas on suuri vaikutus varsinkin maastavedossa. Tahto kuvaa erityisesti nostajan halua voittaa itsensä. Voima on varmasti ensimmäinen asia, joka voimanostosta tulee kaikille mieleen. Jotkut ovat luonnostaan vahvoja, toiset taas ei. Kaikilla sukupuoleen ja ikään katsomatta on mahdollisuus kehittää voimaa ja osaamista. Se vaatii pitkäjänteisyyttä.

Virtuaalinen seura ympäri Suomea

Seuran jäsenet harjoittelevat ympäri Suomea Helsingistä Keuruulle. Maailmanmestaruusmitalisti Marcel Lindholm harjoittelee Espoossa. 75 kilon sarjan moninkertainen Suomenmestari Sami Nieminen harjoittelee Keuruulla. Sarjan 125 kiloa Suomen mestari Juho Jaatinen harjoittelee Classic Gymillä Lahdessa. Pääosa seuran jäsenistä harjoittelee HPK-liigajoukkueen salilla Hämeenlinnassa sekä Hyvinkäällä Hyvinkään Kehonrakentajien salilla.

Seurassa on parhaillaan noin 50 jäsentä junioreista veteraaneihin, naisia ja miehiä sekä tyttöjä ja poikia.

Tavoitteet terveellä pohjalla

Seuran tavoitteet ovat moninaisia. TNT:n vuoden 2004 toimintakertomuksen mukaan ”seuran tavoitteena on edistää samanhenkisten voimanostajien ja penkkipunnertajien valmiuksia nostaa.”

Seura pyrkii lisäämään tietoisuutta voimanostosta ja penkkipunnerruksesta, hienosta ja vaativasta harrastuksesta monin eri tavoin. Kokeneemmat nostajat jakavat neuvoja voimanostosta ja laativat harjoitusohjelmia vähemmän kokeneille. Jäsenistä löytyykin aktiivisia ”liikuntaneuvojia” ja ”kuntosaliohjaajia”. TNT jakaa myös verkossa tietoa sekä uutisoi ja ottaa kantaa voimanostoon ja penkkipunnerrukseen sekä niihin liittyviin asioihin.

Junioritoiminnan edistäminen on yksi seuran tärkeimpiä ja kunnioitettavia tavoitteita. Siihen TNT satsaa muun muassa järjestämällä voimanostoleirejä. Näiden kautta leviää tietoisuus lajista. Samalla seuraan toivotaan uusia jäseniä - myös veteraaneja. Kaikkien ei tarvitse nostaa heti huipulla eikä sinne pyrkiä. Jokainen voi nostaa omalla tasolla, kehittyä ja kilpailla itseään vastaan. Junioritoimintaan on erityisesti paneutunut Tapani ”Tapsa” Orha, joka on järjestänyt useita voimanostoleirejä aloittelijoille, viimeksi Nurmijärvellä tammikuussa 2006. Tapsa korostaa, että ”tärkeää on oikean tekniikan huolellinen opettelu. Sen varaan voi laskea sitten myöhemmin isotkin raudat”. Voimanostaja-lehdessä kirjoitettiin kuvan kera, että Suomen voimanostoliitto palkitsi TNT-seuran päävalmentajan Tapani Orhan Suomen voimanoston vuoden 2004 valmentajaksi. Upea tunnustus pyyteettömästä työstä.

TNT:n järjestää muutaman kerran vuodessa voimanostokilpailuja. Suurin haaste seuralle oli järjestää vuonna 2004 kaksipäiväiset joukkuesuomenmestaruuskilpailut voimanostossa ja penkkipunnerruksessa. Janakkalan liikuntahallilla järjestetyt kisat onnistuivat ja seura sai positiivista palautetta. TNT:n kansalliset kilpailut tunnetaan jo voimanostopiireissä. Ilmapiiri niissä on välitön. Kilpailuissa on tehty kovia tuloksia. Esimerkiksi joulukuussa 2005 seuran omista nostajista Jim Borgman pukkasi penkistä 220 kg sarjaan 100 kg, ja tammikuussa 2006 Hyvinkään Harri Heinilä teki yhteistuloksen 930 kg sarjaan 125 kg. Kilpailujen taustalla on häärinyt käytännössä koko TNT:n joukko vahvistettuna lähialueen muilla voimanostoseuroilla kuten Lammin KGB:llä ja Hyvinkään HyKe:llä.

Positiivisen kuvan luominen voimanostosta kilpailulajina ja harrastuksena on aito tavoite TNT:lle. Voimanosto on reilu laji, jonka parissa puuhailee hauskaa porukkaa. Henkisen kunnon edistäminen on osa positiivisen kuvan luomista. Seurassa toivotaan, että sen nostajat ovat Suomen voimanostoliiton jäseniä ja edistävät toiminnallaan dopingin vastaista työtä. Seuran historiaan mahtuu valitettavasti yksi yksittäisen urheilijan dopingrikkomus. Seurassa ajatellaan kuitenkin, että tämä ikävä tapaus sinällään edistää avointa suhtautumista dopingiin sekä toimii esimerkkinä, josta voidaan ja kannattaa ottaa oppia. Seurassa tuetaan täysin rinnoin WADA:n, ADT:n ja SVNL:n linjauksia puhtaan urheilun puolesta.



Marcel Lindholm vuoden 2006 SM-kisoissa Ylöjärvellä. Kuva Leo Tuominen.
Kansainvälistä ja kansallista kilpailumenestystä

Näkyvimmin TNT on toiminut kilpailutoiminnan saralla. Seuran nostajat ovat osallistuneet menestyksekkäästi kansainvälisiin kilpailuihin. Näistä kovimmat suoritukset ovat Juho Jaatisen veteraanien penkkipunnerruksen maailmanmestaruus ja Jarmo Sohlmanin penkkipunnerruksen maailmanmestaruus vuodelta 2004.

Muita erittäin kovia ja arvokkaita saavutuksia ovat Marcel Lindholm voimanoston miesten MM-pronssi Etelä-Afrikasta vuodelta 2004. Lisäksi Marcelilla on kaksi MM-pronssia alle 23 vuotiaista vuosilta 2005 ja 2003. Sami Nieminen on voittanut MM-pronssia miehissä vuonna 2002 ja alle 23 vuotiaisissa vuonna 1998. Seitsenkertainen suomenmestari Seppo Sohlman on voittanut EM-kisoissa kultaa vuonna 1997 alle 23-vuotiaiden kilpailuissa. Seppo on muuten tekemässä kovaa vauhtia ”comebackia” kilpailulavoille olkapääleikkauksen jälkeen.

Seurasta löytyy useita Suomen parhaita voimanostajia. Marcel Lindholmin Suomen voimanostoliitto palkitsi sekä vuoden 2004 parhaana juniorinostajana että vuoden miesnostajana. Vuonna 2005 Marcel nimettiin parhaaksi juniorinostajaksi. Sami Nieminen valittiin Suomen parhaaksi miesnostajaksi vuonna 2002 ja Jarmo Sohlman vuonna 2001.

Suomenmestareita miesnostajista ovat edellä mainittujen lisäksi penkkipunnertajat Kimmo Pakarinen (2002 ja Vet I 2003), Jarno Tupala (juniorit) ja Markus Tupala (Alle 23 v 82,5 kg) vuodelta 2006 ja 2000 (alle 17 v).

Joukkueen johtaminen ja nostajien huoltaminen ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa. Suomen maajoukkuetta ovat seurasta päässeet maailmalle johtamaan ja huoltamaan eri vuosina Jape miehiä ja myös naisia, Mepa naisia, Peter sekä nuorten maajoukkuetta että miehiä ja Tapsa penkkijoukkuetta.



Kuvassa Sonja Pokkinen jalkakyykkää vuoden 2002 SFI:n mestaruuskisoissa Ahvenanmaalla.
Naisenergia virtaa

Seuran naisnostajat ovat saavuttaneet kansainvälistä menestystä. Mervi ”Mepa” Sirkiän MM-pronssit voimanostossa vuodelta 2005 sekä penkkipunnerruksessa vuosilta 2005 ja 2001 näyttävät upeasti mallia muille nostajille. Lisäksi Mepa on ottanut EM-tasolla mitaleita moneen otteeseen vuodesta 1996 alkaen.

Suomenmestaruusmitaleja on seuraan suorastaan satanut. Euroopan ja Suomen vahvin nainen sekä maailman vahvin nainen kilpailuissa hopeaa vuonna 2001 saavuttanut Heini Koivuniemi otti SM-kultaa voimanostossa sarjassa 75 kg vuonna 2004. Elina Sinkko on junioreissa nostanut SM-kultaa vuonna 2003 ja yleisessä luokassa hopeaa 2005 ja pronssia 2004. Sonja Pokkinen on voittanut mestaruuden vuonna 2003 alle 23-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi hän on napannut voimanostossa jo naisten SM-pronssia vuosina 2005 ja 2006.

Kaiken takana ei aina ole nainen. Nimittäin Elinaa ja Sonjaa sekä myös Marcelia valmentaa seuran toinen, lajille täysin rinnoin antautunut huippuvalmentaja Peter Lindholm.

Tulevaisuuteen uskotaan: huipulla jatkossakin

TNT:ssä uskotaan lujasti, että seurasta löytyy jatkossakin sydäntä, taitoa, tahtoa ja voimaa. Reseptillä lukee pitkäjänteistä ja kovaa työtä, treeniä, hauskanpitoa sekä ripaus onnea. Näiden yhdistelmä tuo jatkossakin menestystä urheilun erikoisseuralle. Tavoitteeksi on asetettu menestyä voimanostoseurana Suomessa hyvin vuonna 2007. Nostajat haluavat nimittäin menestyä silloin kilpailuissa.

Menestys voidaan mitata muutoinkin kuin ennätysrautojen nostamisella. Se voi olla vain hyvä olo, joka harjoituksen jälkeen on vallannut kehon. Seuran toiminta perustuu tälle terveelle ajatukselle, joka toivon mukaan tuo myös uusia jäseniä TNT:n. Kaikki lajista kiinnostuneet - joko tällä tai kovalla kilpailuasenteella - ovat tervetulleita seuraan.

Suomalaisiin voimanostajiin tutustuu parhaiten menemällä eri voimanostosaleille tai saleille, joissa voimanostajia harjoittelee. He auttavat varmasti kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita rautojen nostamisesta. Seuran puheenjohtaja Tapani Orha haluaakin korostaa, että jokainen kamppailee ensisijaisesti silloin itseään vastaan. Voimanosto ja penkkipunnerrus ovat selkeitä lajeja, sillä kehitys on niissä helposti mitattavissa.

Vaikka TNT:n voimanostajat ovat nöyriä raudan edessä, aivan kuin itsestään tulee nostajien olemuksesta tangon alla mieleen AC/DC:n TNT-biisin sanat ”I win the fight!”

Kirjoitettu 16.4.2006, päivitetty 3.1.2008.


  Copyright 2007 Team Nordic Thunder. Web design and engineering by CND Group. All rights reserved.