Sivusto
Treenipäiväkirjat
 
  Treenipäiväkirjat
 
Treenipäiväkirjat
(s.1966) on penkkipunnertaja Hyvinkäältä. Hän on voittanut kolme SM-kultaa joukkuepenkissä vuosina 1998, 1999 ja 2000. Borgman on punnertanut kilpailuissa penkiltä ennätyksekseen 220 kg sarjaan 100 kg vuonna 2005. Jim Borgman on vaimonsa kanssa voimailupiireissä tunnetun Fillari Center firman yrittäjiä. Hän harjoittelee pääasiassa Hyvinkäällä. Jimin tavoitteena on olla palkintopallissa penkkipunnerruksessa tulevissa yleisen ja veteraanien SM-kilpailuissa sekä nousta Suomen maajoukkueeseen.

Motto: Kehitys loppuu tyytyväisyyteen.
(s.1986) on voimanostaja, jonka paras sijoitus on nuorten penkkipunnerruksen SM-hopea vuodelta 2008 sarjassa M23 82,5 kg. Lisäksi Tape sijoittui penkillä nuorten SM-kisoista vuonna 2006 neljänneksi. Hän kilpailee sarjassa 82,5 kg ja treenaa Hämeenlinnassa. Köntän ennätykset ovat jalkakyykyssä 220 kg, penkkipunnerruksessa 160 kg, maastanostossa 235 kg ja yhteistuloksessa 615 kg. Tarmon päätavoite on voittaa kevättalvella 2009 kaksi mitalia, sekä penkin- että voimanoston nuorten SM-kisoista. Tuloksilla ei niin ole väliä kunhan mitaleita tulee, mutta 650kg:n ylitys ja penkistä 170kg.

Tapen treenipäivyri löytyy tästä:

www.voimaharjoittelu.fi/phpBB/viewtopic.php?t=5182&start=40
(s.1982) on voimanostaja, jonka paras saavutus on miesten MM-pronssi vuonna 2004. Lisäksi hän on kaksinkertainen pronssimitalisti nuorten maailmanmestaruuskilpailuista Puolasta vuonna 2003 ja Yhdysvalloista vuonna 2005. Marcel voitti vuonna 2005 MM-kisoista kultaa maastavedossa. Marcel kilpailee nykyisin sarjassa 90 kg, jonka Suomen mestaruuden hän voitti 2007. Suomen voimanostoliitto on palkinnut vuonna 2004 Marcel Lindholmin vuoden 2004 miesnostajana Suomessa. Marcel on nimetty Suomen parhaaksi juniorinostajaksi vuosina 2001-2005. Hänen ennätykset ovat jalkakyykyssä 317,5 kg, penkkipunnerruksessa 180 kg, maastanostossa 307,5 kg ja yhteistuloksessa 800 kg. Marcelin tavoitteena on voittaa mitali vuoden 2007 EM-kilpailuissa ja sijoittua kuuden parhaan joukkoon MM-kilpailuissa. Lisäksi Marcel tavoittelee jalkakyykyn Suomen ennätystä.
(s.1974) on tanskalainen voimanostaja, jonka pitkän aikavälin tavoite on päästä maajoukkueeseen. Charlotten 2007 vuoden tavoitteena on mm. pyrkiä parantamaan teknisesti nostamistaan sekä saavuttaa lisää lihasvoimaa tuoden näin lisäkiloja kaikkiin lajisuorituksiinsa. Vuonna 2007 hän voitti naisten SM-kilpailuista hopeaa. Nielsen nostaa 67,5 kg sarjassa. Hänen ennätykset ovat jalkakyykyssä 145 kg, penkkipunnerruksessa 90kg ja maastanostossa 132,5 kg, yhteistulosennätys on 360kg - “Soon to be improved” ("Tulokset Paranevat pian") hän toteaa ja vinkkaa TNTn webmasterin puoleen.
(s.1975) on voimanostaja, joka on voittanut MM-pronssia miehissä vuonna 2002 ja alle 23 vuotiaisissa vuonna 1998. EM-pronssia Sami voitti vuonna 2008. Sami Nieminen valittiin Suomen parhaaksi miesnostajaksi vuonna 2002. Niemisen ennätykset ovat jalkakyykyssä 290 kg, penkkipunnerruksessa 197,5 kg, maastanostossa 310 kg ja yhteistuloksessa 765 kg. Nieminen treenaa Keuruulla ja kilpailee sarjassa 75 kg. Samin tavoitteena on tehdä sellaista jälkeä, että siitä jää tuleville sukupolville muistelemista!

www.saminieminen.org
(s.1988) on voimanostaja, joka treenaa Hämeenlinnassa. Mikolla on 20-vuotiaiden junioreiden Suomenmestaruuskilpailuista pronssia sarjassa 67,5 kg vuodelta 2006 ja SM-kultaa sarjassa 82,5 kg vuonna 2008. Lisäksi hän on saavuttanut samassa painoluokassa Etelä-Suomen lääninmestaruuden. Mikon ennätykset sarjassa 75 kg ovat jalkakyykyssä 200 kg, penkkipunnerruksessa 125 kg, maastanostossa 190 kg ja yhteistulokseksi hän on kasannut 515kg. Sarjaan 82,5 kg Mikko on kyykännyt 240 kg, penkannut 145 kg ja vetänyt maasta 202,5 kg. Tavoitteena vuodelle 2009 Mikko on asettanut onnistumisen junioreiden SM-kilpailuissa. Mikko tavoittelee kilpailutulosta, johon hän on itse tyytyväinen. Lisäksi Mikko haluaa kehittyä voimanostajana ja pysyä terveenä jatkossakin.
(s.1963) on voimanostaja, joka kilpailee veteraanien M40 luokassa. Rantapelkosen parhaat saavutukset ovat nuorten alle 20-vuotiaiden SM-kisoissa 6. sija sarjassa alle 82,5 kg vuonna 1983. ”Pienen” - yli 22 vuoden - tauon jälkeen hän palasi harrastuksen pariin TNT:n kansallisissa kisoissa joulukuussa 2005. Veteraanien vuoden 2006 SM-kisoista tuli ”jälleen” 6. sija sarjaan 100 kg. Rantapelkonen kilpaili vuonna 2007 sarjassa 110 kg ottaen veteraanien SM-kilpailuissa 4. sijan. Vuonna 2008 kaulaan ripustettiin SM-pronssia M40 110 kg sarjasa. Etelä-Suomen lääninmestarin vm 2007 ennätykset ovat jalkakyykyssä 300 kg, penkissä 190 kg, maastanostossa 245 kg ja yhteistulos 725 kg. Rantapelkonen treenailee Helsingissä, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Tällä hetkellä Rantapelkonen pitää taukoa kisoista keskittyen kaikenlaisen mielenkiintoisen voimanostotietouden kartuttamiseen ja sen jakamiseen.
s.1978) on klaukkalalainen voimanostaja ja CBB-kilpailija. Savolaisen tähän mennessä parhaita saavutuksia on MM- ja EM-hopea penkkipunnerruksessa vuonna 2007, sarjassa 67,5 kg. Antin ennätykset voimanostossa ovat kovaa kansainvälistä luokkaa. Sarjaan alle 67,5 kiloa hän on kyykännyt 245 kg, penkannut 195 kg ja vetänyt maasta 255 kg. Lisäksi Antti on penkannut sarjaan alle 75 kg 200,5 kg. Vuoden 2007 voimanoston MM-kilpailuissa Itävallassa Savolainen teki yhteistulosennätyksekseen 685kg, joka oikeutti 7. sijaan. Vuoden 2008 Antti piti välivuotta voimanostosta selkäongelmien takia. Selän kuntoutuksen ohessa hän kilpailu syksyn CBB-SM kilpailuissa sarjassa alle -178cm Fitness Expossa ja sijoittui hienosti pronssille. Voimaharjoittelun Antti on aloittanut vuonna 1996 ja ensimmäiset kilpailut olivat 1999. Seuraavat tavoitteet Antti on asettanut vuodelle 2009, jolloin tarkoituksena on kilpailla ainakin penkkipunnerruksessa. Nykyisin hän treenaa pääasiassa Vantaalta Myyrin Kuntokeskuksesta sekä jonkin verran Hämeenlinnassa ja Hyvinkäällä seurakavereiden kanssa.
(s.1972) on voimanostaja, joka on voittanut MM-pronssia voimanostossa vuonna 2005. Lisäksi Sirkiä voitti pronssia MM-kisoissa penkkipunnerruksessa vuosina 2005 ja 2001. EM-kilpailuissa hän voitti voimanostossa hopeaa vuonna 2005. Lisäksi hän on ottanut EM-tasolla mitaleita moneen otteeseen vuodesta 1996 alkaen. Sirkiä nostaa nykyisin sarjoissa 52 ja 56 kg. Sirkiän ennätykset ovat jalkakyykyssä 175 kg, penkkipunnerruksessa 100 kg, maastanostossa 177,5 kg ja yhteistuloksessa 445 kg. Sirkiän tavoitteena on ottaa mitalisija kaikissa arvokisoissa.

Motto: Success is not the key to happiness. Happiness is the key to success. If you love what you are doing, you will be successful.



  Copyright 2007 Team Nordic Thunder. Web design and engineering by CND Group. All rights reserved.